IIW Presidentti Trish Douglas levitti valoa vierailullaan Suomessa 9.-14.9.2023

International Inner Wheelin presidentti Trish Douglas saapui maamme Inner Wheel klubien ja piirien vieraiksi lauantai-iltana 9.9.2023. Hänen matkakalenterinsa on hengästyttävä, matkoja ympäri maailman! Meillä oli onnea, että Suomi mahtui hänen kalenteriinsa hänen presidenttikautensa alkupuolella.

Kansallisen Neuvoston presidentti Raija Partanen oli vastaanottamassa Trishiä Helsinki-Vantaan lentokentällä lauantai-iltana. Sunnuntaina aamupäivällä alkoi tiivis neljän päivän ohjelma. Vierailuillaan Trish haluaa majoittua Inner Wheel -jäsenten kotona, ei hotellissa. Näin oli myös Suomessa.

Ensimmäisenä päivänä Trish oli Tuusula-Hyrylän, Keravan ja Järvenpään klubien vieraana. Tuusulan Rantatie museoineen ja maisemineen oli päivän punainen lanka.

Kierros alkoi Tuusulan rantatiellä, Fjällbon huvimajassa, jossa tärkeä vieras Skotlannista toivotettiin tervetulleeksi Suomeen nostamalla tervetulomaljat. Seuraavaksi tutustuttiin Lottamuseoon ja siellä olevaan näyttelyyn. Halosenniemi oli suljettu, mutta museon pihalla vieras sai kuulla esittelyn Rantatien taiteilijayhteisöstä. Lounaalla Ravintola Huilissa Tuusula-Hyrylän klubin presidentti Ulla Kinnunen sai vastaanottaa ”Shine a Light” -viirin. Klubin viiri oli luovutettu Trishille jo Fjällbossa. Ennen viimeistä vierailukohdetta, joka oli Ainola, jäi aikaa vielä pieneen kävelykierrokseen Rantapuistossa sekä kahvihetkeen Ainolan puistossa. Kaunis sää suosi retkeä ja tunnelma oli
oli mukava ja välitön – kiitos iloisen, miellyttävän ja positiivisen vieraan!

 

Maanantaina 11.9. matka jatkui Helsinkiin, missä Kallio-Berghäll klubi oli järjestänyt tutustumiskäynnin Eduskuntataloon kansanedustaja Mia Laihon vieraaksi. Mia Laiho kertoi oman työnsä lisäksi, mm. hyvinvoinnin edistämisestä Suomessa. Eduskuntataloon tutustumisen ja ravintola 10. Kerroksessa nautitun lounaan jälkeen oli vuorossa kaupunkikierros Hop-on-hop-off -bussilla, jonka aikana vieras sai tutustua kaupungin nähtävyyksiin, erityisesti Helsinkiin kulttuurikaupunkina. Kierrokseen sisältyi käynti keskustakirjasto Oodissa, kaupunkilaisten ”olohuoneessa”, sekä kävely Musiikkitalon läpi. Kiertoajelu päättyi Senaatintorille.

Trish yhdessä Raija Partasen kanssa osallistui Kallion klubin vuosikokoukseen ja jäsentilaisuuteen, jossa 19 klubin jäsentä oli kuulemassa Trishin eloisaa puheenvuoroa mm. vuoden teemasta ja muista ajankohtaisista asioista Inner Wheel -kentällä. Klubin presidentti Anne Koskinen sekä piirin 142 puheenjohtaja Tuula Karhumäki saivat Trishin ”Shine a Light” viirit.

  

 

Kolmas kohde Trishin matkalla oli Riihimäki. Riihimäen klubi tarjoili skotlantilaiselle vieraalle ja Kansallisen Neuvoston presidentti Raija Partaselle katsauksen Riihimäen ylpeydenaiheista: koulu, kouluruokailu, robotiikan opetus, äitiys- ja perheneuvola, Lasimuseo sekä puhdas suomalainen ruoka.

Pohjolanrinteen koulun rehtori esitteli koulua ja opetusluokkia. Vertaansa vailla oli robotiikan opetustuokio, missä koulun oppilas Miko esitteli robotiikan saloja sujuvalla englannin kielellä. Trish pääsi myös testaamaan oppilaiden rakentamaa robottia.

Riihimäen neuvolassa ylilääkäri yhdessä terveydenhoitajan kanssa kertoivat työstään lasten kasvun ja kehityksen seurannassa ja tukemisessa sekä perheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Lasimuseon kokoelmat erityisesti kristallikokoelmineen saivat vieraan haltioitumaan.

Vierailun päätteeksi siirryttiin Lehmustien Juhlataloon, missä nautittiin suomalaista lähiruokaa, peuran lihaa ja syksyn antimia. Trish luovutti klubin presidentille Ritva Sammalkivelle ja perustajajäsen Paula Panula-Aarniolle viirit.

 

Trishin ja Raijan matka jatkui illalla junalla Kuopioon.

Keskiviikkopäivä oli täynnä ohjelmaa. Päivä alkoi aamukävelyllä idyllisen Valkeisenlammen ympäri. Sen jälkeen vieraat vietiin kauppatorille (”Mualiman Napa”) ja kauppahalliin sekä kiertoajelulle, jonka aikana esiteltiin kaupunkia monesta näkökulmasta. Aamun poutasää vaihtui sateeseen ja tuuleen kiertoajelun aikana, mutta Puijolle saavuttaessa sade jo taukosi eivätkä pilvetkään estäneet kaupungin sekä ympäröivän luonnon, järvien ja metsien, katselemista ylhäältä tornista.

Puijon Majalla nautitulla lounaalla oli yhteensä kymmenen henkeä, mukana myös piirin 139 puheenjohtaja Anja Manninen Pieksämäeltä sekä kaksi jäsentä Joensuun IW-klubista. Trish luovutti Anjalle sekä joensuulaisille ”Shine a Light” -viirit.

Ortodoksinen kirkkomuseo Riisa oli katolilaiselle Trishille hyvin mieluinen ja kiinnostava kohde. Hän tutki tarkkaan näyttelyn aarteita, kyseli ja kommentoi ahkerasti. Trish totesi, että olisi voinut viettää siellä koko päivän!

Matkailukeskus Saanan Järvikabinettiin oli kokoontunut parikymmentä Kuopion klubin jäsentä, jotka saivat kuulla Trishin innostavan ja ilmeikkään puheenvuoron. Iloinen puheensorina täytti kabinetin kahvihetken aikana. Kuopion klubin puheenjohtaja Jaana Väätäinen otti vastaan ”Shine a Light”-viirin.

Päivän päätteeksi Trish ja Raija nauttivat illallista yhdessä Kuopion Inner Wheel -klubin hallituksen kanssa yksityiskodissa.

 

 

 

Trish Douglas sai neljän päivän Suomen kierroksellaan ja keskusteluissa klubien ja piirien edustajien kanssa kattavan kuvan siitä, miten Inner Wheel toimii Suomessa. Tämä oli hänen ensimmäinen vierailu maassamme. Inner Wheel -toiminnan lisäksi hän sai tutustua monipuolisesti maahamme ja suomalaiseen elämään, historiaan ja kulttuuriin. Me kaikki, jotka hänet tapasimme, saimme arvokasta tietoa Inner Wheelin toiminnasta järjestön huipulla. Trish avasi eläväisellä, innostavalla tavalla vuoden teeman ”Shine a Light” merkitystä ja sen kärkialoitteita: Kuinka voimme kirkastaa elämää ja antaa toivoa tulevaisuudesta luonnonkatastrofin uhatessa, ja miten tärkeä henkinen hyvinvointi on meille kaikille. Trish kehotti IW-klubeja jatkamaan toimintaansa vaikeuksissa olevien tukemisessa. Tukea tarvitsevat lähimmäisemme voivat olla joko omassa elinpiirissämme tai kaukana sodan tai luonnonmullistusten keskellä. Hänellä on suunnitelma perustaa säätiö, katastrofirahasto, josta voitaisiin lähettää nopeasti apua yhä enenevässä määrin lisääntyvien luonnonkatastrofien uhreille. Lähipiirimme tukemisessa hän kiinnitti erityistä huomiota yhteyden pitämiseen yksinäisiin ja yksin eläviin lähimmäisiimme. Trishin puheessa tuli vahvasti esille naisenergia: naisilla on voimaa muuttaa maailmaa! Sitä varten 27 Rotareiden vaimoa Manchesterissa 100 vuotta sitten Margarette Goldingin johdolla päätti perustaa yhdistyksen, jonka tehtävänä oli epäitsekäs palveleminen. Trishin mielestä tärkein muutos Inner Wheelin toiminnassa on ollut se, kun Istanbulin maailmankonferenssissa v. 2012 päätettiin, että yhdistys on avoinna kaikille naisille, enää ei ”tarvitse nukkua Rotarin kanssa” voidakseen liittyä järjestöön!

Trish muistutti useaan otteeseen ensi keväänä Manchesterissa järjestettävästä 100-vuotisjuhlasta ja toivotti kaikki tervetulleiksi sinne!

Kaikki Trishin tavanneet olivat yhtä mieltä, että Trish on valoisa, välitön, iloinen, positiivinen ihminen, joka levittää iloa ja valoa ympärilleen: Shine a Light!